30
HUH
14.00
Edustusjoukkue -M, Miesten kolmonen 2023

Haka KajHa - Roi Utd  1 - 4

Kajaani, Liikuntapuisto TN

​Futiskesä 2023 tätä on odotettu

Vihdoinkin hankien keskeltä on esiin kaivettu liikuntapuiston vihertävä keinonurmialusta ja Hakan edustusjoukkue on valmiina uuteen kauteen. Torstaina pääsimme ottamaan jo tuntumaa ulkokenttään ja fiilistelemään kotistadionin tunnelmaa. Muutamien reenien jälkeen olemmekin valmiit ulkokentän tunnelmaan ja perinteiseen vappusäähän jota varmasti on tarjolla sunnuntaina.

Haastavan ja rikkonaisen talven jälkeen on Haka saanut 70 juhlavuoden kunniaksi kokoon edustusjoukkueen josta löytyy nuoruutta, kokemusta ja mielenkiintoissta uutta verta.

Muutamien avain pelaajien jatkaminen ja Risto Putkosen valmennuspestin varmistuminen toi kaivattua vakautta joukkueen toimintaan, jonka päälle pystyimme rakentamaan toimivan joukkueen.

Yhteistyö P17 ja edustusjoukkueen kanssa on toiminut laadukkaasti ja viiden vuoden suunnitelma jota seurassa on lähdetty viemään eteenpäin on saanut tukevan pohjan. Niin pelaajien kuin taustahenkilöiden osalta.

Nuorien ja laadukkaiden pelaajien esiinmarssia edustusjoukkueessa onkin lupa odottaa kesällä 2023.

Vähäinen harjoituspelin määrä tulee varmasti näkymään alkukauden peleissä, joissa tunnetusti menee muutama kierros, että saadaan yhteistyö kentällä rullaamaan pelikirjan mukaisesti.

Muutamia sopimuksia ja paperisiirtoja vielä hoidetaan, joten koko arsenaalia emme saa ensimmäiseen peliin käyttöön. Tästä huolimatta, voimme todeta sen, että pelien alkua on odotettu ja keltamusta joukkue haluaa todistaa sen, että kovin sarjataso Kainuussa on tällä hetkellä ansaittu.

Tervetuloa seuraamaan kauden avausta ja uudistunutta joukkuetta sunnuntaina liikuntapuistoon.

Tilastot

1 - 4

Roi Utd
(0-2)
5'MaaliAhola Leevi
31'MaaliYoussef Aadel
66'MaaliOjaniemi Janne
80'MaaliOjaniemi Janne
87'MaaliNwanneka Lucky

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kajaanin Haka ry

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI


Puh. 08 629 870


toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi