Viimeinen harjoitusottelu!
Julkaistu: 23.04.2022 18.00

Viimeinen harjoitusottelu!

Pelipäivä!

Parin viikon tauon jälkeen pelattiin viimeinen harjoitusottelu ennen kauden alkua. Vastustajaksi saapui vahvistunut FC Raahe. Edeltävä treeniviikko oli pääsiäisen takia hieman vajaa ja viikkoon sisältyi myös erilaisia testejä, joten poikien pelikunto oli hieman kysymysmerkki. Tällä kertaa apuja ei C- junioreista saatu, koska heidän sarjakausi alkaa huomenna.

Ottelun kulku noudatti aikaisemmista harjoituspeleistä tuttua kaavaa. Alku hieman tunnustelevaa pelaamista, mutta aika pian Haka sai paketin kasaan ja vastustajaa paineistettiin ylhäältä. Tällä tavoin heidän pelinrakentelu estettiin ja vastustaja joutuikin paineen alla vaikeisiin ratkaisuihin ja pallon hallinta oli vankasti Hakalla. Oma pelinrakentelu ei kuitenkaan soljunut ihan toivotunlaisesti ja monesti rakentelu tyssäsi liian hitaaseen pallon liikutteluun. Vastustaja sumputti keskustan aika tiukasti ja pallon olisi pitänyt liikkua nopeammin, jotta ne tarvittavat tilat olisi löytynyt. Peli kuitenkin parani puoliajan loppua kohden ja yhden maalin pojat kävivät tekemässä, tauolle 1-0 johdossa.


Toinen puoliaika jatkui Hakan hallinnalla. Myös pallo liikkui paljon nopeammin ja tilanteenvaihtoja nähtiin huomattavasti enemmän. Näin vastustajan puolustus aukeni kerta toisensa jälkeen ja peli näytti paljon paremmalta. Ja tämän myötä myös tulostakin alkoi tulla ja pojat latoivat pallon neljästi verkon perukoille ja peli päättyi 5-0.

Kokonaisuus ja perus tekeminen on joukkueella hyvällä mallilla. Siitä osoituksena esimerkiksi tämän päivän peli, jossa vastustajalle ainoastaan yksi laukaus maalia kohti. Joten oikealla tiellä ollaan. Sarja alkaa Hakan osalta vieraspelillä 8.5. Sitä ennen muutama poika käy tutustumassa Portugalissa, miten siellä yhdistetään koulu ja jalkapallo. Varmasti mahtava kokemus nuorille urheilijoille! Kotosuomessa homma jatkuu treenaamalla ja hiomalla pelillisiä asioita. Toivottavasti 8.5. asiat loksahtaa kohdalleen, kovasti sen eteen on töitä tehty!


Kiitos yleisölle kannustuksesta näissä harjoituspeleistä. Erityiskiitos Markukselle, jonka kannustus ja rummutus kuului pallohallissa joka kerta talven ja kevään aikana 👌⚽ Seuraavan kerran näemme pelien osalta Liikuntapuistossa!

#kajhabjunnut #kajhabjuniorit #kajaaninhaka #p17kakkonen #kohtip17ykköstä #keltaset #hakafamily #ilo #innostus #intohimo #viimeinenkausiyhdessä #kiitoskannustuksesta

Kajaanin Haka ry

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI


Puh. 08 629 870


toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi