1
LOK
14.00
Edustusjoukkue -M, Miesten Kakkonen

Haka KajHa - RoPS  2 - 2

Liikuntapuisto TN

​Haka - RoPS 2–2 – Kausi päättyi pettymykseen

Haka päätti lauantaina kautensa isännöimällä RoPSia Liikuntapuistossa. Ottelu päättyi lukemin 2–2 (1–1). Tasatulos tiesi sitä, että Haka putoaa kaudeksi 2023 miesten Kolmoseen. JBK:n ja OTP:n voitettua omat ottelunsa edes voitto ei olisi Hakalle riittänyt sarjapaikan säilyttämiseen.

Ottelu alkoi Hakan osalta vahvasti. Kahdeksannella minuutilla Carlos Ferreira ampui pallon taidokkaasti tolpan kautta RoPS:n maaliin. Maalinkin jälkeen peli jatkui Hakan hallinnalla. Kuitenkin 37.minuutilla RoPS tuli ottelussa tasoihin, kun Aapo Savolaisen keskitys leijaili Hakan kannalta epäonnisesti tolpan kautta suoraan maaliin. Näissä lukemissa siirryttiin myös puoliajalle.

Toiselle jaksolle rovaniemeläiset tulivat vahvemmin peliin. 52.minuutilla Haka menetti pallon vaarallisesti omalla alueellaan, jonka seurauksena RoPS pääsi yrittämään hyviltä paikoilta. Ensimmäiseen Eetu Venäläisen vetoon Haka-puolustus pääsi vielä tielle, mutta tästä seuranneen irtopallon tykitti vastustamattomasti maaliin Riku-Veli Niska.

Haka pääsi maalin jälkeen kuitenkin peliin paremmin mukaan ja sai luotua paljon maalipaikkoja. Tuomas Nurkkalalle ja Carlos Ferreiralle siunaantui tuhannen taalan paikka maalin edustalle 73.minuutilla. Hyökkääjäkaksikon yritykset ja lähes varmalta näyttäneen maalin esti kuitenkin RoPS-maalivahti Lauri Vetri tuplatorjunnallaan.

85.minuutin kohdalla Haka sai ottelussa rangaistuspotkun, kun RoPS-puolustus repi kulmatilanteessa Carlos Ferreiran kumoon. Pilkun upotti varmasti maaliin Eduardo Barros. Haka sai vielä tämänkin jälkeen luotua painetta ja paikkoja. Muun muassa Jose Ferreira pääsi kokeilemaan 87.minuutilla, mutta vaarallisen laukauksen tielle venyi Vetri. Maalia Haka ei kuitenkaan saanut, joten tuomarin vihellettyä pilliin pelin päättymisen merkiksi Haka-leirin valtasi suuri pettymys.

- Tämä peli RoPS:aa vastaan oli meidän viimeinen selviytymiskeinomme Kakkosessa pysymiseen. Toivoimme omaa voittoamme ja JBK:lle pistemenetystä. Valitettavasti se ei mennyt odotetusti. Me pelasimme tasapelin ja JBK voitti oman ottelunsa, sanoo pettynyt Jules Samnda.

Hakan kausi päättyi siis putoamiseen ja joukkueen pelit jatkuvat Kolmosessa ensi kaudella. Paljon vastoinkäymisiä kokenut joukkue keräsi kahdessakymmenessäkahdessa pelissä yhdeksäntoista pistettä, joka ei riittänyt säilymiseen Kakkosessa. JBK:n voittaessa kolme viimeistä peliä jäi säilymiseen oikeuttanut sija neljän pisteen päähän. Koko kaudella lopulta vain neljä peliä voittaneet kajaanilaiset tekivät kaudella kolmekymmentä maalia ja päästivät neljäkymmentäviisi. Joukkueen paras maalintekijä oli Carlos Ferreira kuudella maalillaan. Viidesti maalinteossa onnistui Tuomas Nurkkala sekä heinäkuussa joukkueesta lähtenyt Kenedy dos Santos.

Yksi iso tekijä joukkueen putoamiseen oli alkukauden loukkaantumisten suma. Jasper Pikkuhookana loukkaantui sarjakauden avauksessa. Samnda Jules oli kevätkierroksella useasta pelistä sivussa vammojen takia. Edurdo Barroksella murtui jalka sekä joukkueen kapteeni Paavo Jarva ehti pelata vain kolme peliä ennen kuin hänen kautensa loppui. Myös kentältä ja vaihtopenkiltä otetut kortit vaikuttivat pelikieltojen muodossa paljon siihen, ettei joukkueeseen saatu rakennettua sopivaa permanenttia avauskokoonpanoon. Joukkueen kokeneempaan kaartiin kuulunut Samndakin näkee putoamiseen useampia syitä.

- Valitettavasti nyt tapahtui tämä putoaminen Kolmoseen. Se on meiltä täydellinen alisuoritus. Syyt tähän epäonnistumiseen liittyvät useisiin tekijöihin, kuten tärkeiden pelaajien loukkaantumisiin ja pelikieltoihin. Lisäksi pienet huolimattomuus virheet otteluiden sisällä sekä pelaajien välisen kilpailun puuttuminen vaikuttivat tähän putoamiseen. Nyt kun tämä on todellista, meidän on vain otettava opiksi tästä epäonnistumisesta ja asetettava uusia tavoitteita ensi kaudelle, sanoo Jules Samnda.

Tilastot

2 - 2

RoPS
(1-1)
37'MaaliSavolainen Aapo
52'MaaliNiska Riku-Veli

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kajaanin Haka ry

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI


Puh. 08 629 870


toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi