KajHan P14 joukkue pelasi Äitienpäivänä kauden ensimmäisen kotipelinsä. Tavoitteena oli juhlia tätä päivää Äitien lisäksi avauspisteillä vierasjoukkue Ajaxin kustannuksella. Edellisessä pelissä TP-47 vastaan pelillinen käyrä oli nousujohteinen, joten positiivisin mielin joukkue lähti peliin. Valitettavasti tästä ei kuitenkaan tullut pisteiden valossa juhlapäivää Hakan joukkueelle.
Ottelu lähti liikkeelle varsin tasaisissa merkeissä. Kunnon pallonhallintaa kumpikaan joukkue ei saanut aikaan, vaan ”ahtaalla” Lehtikankaan kentällä syöttöketjut jäivät lyhyiksi. 21 minuutilla vierasjoukkue sitten avasi pelin maalihanat. Hakalla oli hyvä rakenteluvaihe päälle, kun pallonmenetyksen jälkeen Ajax käänsi hyvin pelin, josta iski 0-1 lukemat. Näistä lukemista edettiin myös tauolle. Toisen jakson alussa tavoite oli saada rahoitettua pallollista peliä. Tuska kuitenkin lisääntyi kotijoukkueella, kun puoliajan alkuun kulmapotkusta Ajax siirtyi 0-2 johtoon. Tällä kertaa peli ei lähtenyt edellisen pelin tapaan sujumaan toisella jaksolla, vaan 58 minuutilla Ajax teki kolmannen ja 65 minuutilla neljännen maalin. Haka sai pallon kerran ylärimaan Eetu Vesterisen toimesta. Lisäksi Jesse Saarenpää ja Urho Moilanen pääsivät muutaman kerran haastamaan hyvin Ajaxin puolustuslinjaa, mutta tuloksetta. Tässä pelissä kauden avausminuutit joukkueen mukana pelasivat Lenni Kovalainen ja Niklas Kivijärvi, joka oli saapunut Kuusamosta joukkueen vahvuuteen.
Valmentajan kommentit: Oli vähän tukkoinen esitys. Jälkikäteen kun peliä analysoi, niin haasteeksi tuli, että kaikki halusivat palloa. Pallollisessa vaiheessa siis kaikki tuet olivat lähellä ja olipa jopa tilanteita, että melkein meidän kaikki pelaajat olivat keskiympyrän sisällä, kun meillä oli pallo. Varsinkin leveyden hyödyntäminen unohtui, vaikka pelattiinkin Lehtikankaalla, joka muistaakseni 13 metriä kapeampi kuin Liikuntapuisto, jossa siis treenaamme. Pojat treenaavat koko ajan hyvällä asenteella ja uskon, että meidän joukkueen peli tulee koko ajan kehittymään ja sitä kautta myös tulokset parantumaan.
26.01.2025 21.31 | Kajaanin Hakan 11-synt. P14 Huuhkajaliigassa Rovaniemellä |
02.10.2024 16.20 | P14 kausi päättyi pettymykseen |
22.09.2024 12.50 | Hakan P14 joukkueelle selkäsauna Kemissä |
15.09.2024 16.20 | Sairastelujen ja vammojen runtelema joukkue joutui taipumaan kotona |
10.09.2024 09.12 | Siipirikkoiselle P14 joukkueelle ei pisteitä viikonlopun vieraskiertueelta |
02.09.2024 16.50 | P14 KajHa – OsPa, vierasjoukkue varasti pisteet |