P14 kausi päättyi pettymykseen
P14 (2010-2011)Julkaistu: 02.10.2024 16.20

P14 kausi päättyi pettymykseen

Kajaanin Hakan P14 joukkueella oli isojen panosten peli sunnuntaina Liikuntapuistossa FC SantaClausia vastaan. Molemmat joukkueet oli 9 pisteessä ja voitolla paikka ensi kauden P15 Ykkösessä oli todennäköinen. Tappio tiesi molemmille tippumista ensi kauden kevätkierrokselle P15 Kakkoseen. Hakan sairastuvalta viikonlopulle oli sekä hyviä, että huonoja uutisia. Muutamat ”potilaat” oli saatu takaisin riviin, mutta saman verran oli myös menetetty sairastuvalle. Voittomielellä kuitenkin otteluun lähdettiin.

Ottelu alkoikin Hakan merkeissä ja jo ensimmäisen 10 minuutin jälkeen Haka oli luonut kolme todella hyvää maalipaikkaa. Valitettavasti ruuti oli märkää kuten useasti on ollut tällä kaudella. SantaClausin ruuti taas ei ollut, vaan 20 minuutin kohdalla Santan toppari laittoi pitkän pallon, josta Santan hyökkääjä tälläsi upean vedon 16 alueen kulmalta takayläkulmaan. Haka loi vielä muutaman hyvän tilanteen puoliajan loppuun, mutta tauolle Santan 0-1 johdossa. Toinen jakso lähti jälleen Hakan merkeissä, mutta maalia ei saatu puoliajan alkuun tehtyä. 55 minuutilla tuli sitten todella raju isku Hakalle, kun lähes kulmalipulta lähtenyt Santan keskityspallo kaarsi hyvän ottelun pelanneen Panu Komulaisen yli ja meni tolpan kautta sisään. Vielä kuitenkin Haka viritteli kiriä, kun Aapeli Möttönen lopultakin onnistui pistämään pallon Santan verkkoon 62 minuuutilla ja kavensi tilanteeksi 1-2. Kavennuksesta huolimatta Hakan kiri loppui oikeastaan tähän ja viimeiset 20 minuuttia lähempänä maalia olikin Santa, kun Haka nosti vähän riskitasoaan. Maaleja ei kuitenkaan nähty kumpaakaan päähän ja näin loppulukemat KajHa – FC SCJ 1-2. Tulos siis iso pettymys, mutta työnteko jatkuu entistä kovempana.

Valmentajan kommentit: Peli oli meidän kausi pienoiskoossa. Ihan hyvää pallonhallintaa (Pallonhallinta KajHa 62%- FC SCJ 38%), mutta maalinteko hirveää tuskaa. Pelin alussa meillä oli todella hyvät paikat ratkaista matsi meille. Sitten Santa pisti aivan upean osuman. Lopussa näki, että sairastumiset olivat vieneet parhaan terän, kun kavennuksesta huolimatta loppukiriä ja sellaista draivia tehdä tasoitus ei oikeastaan edes nähty. Vuoristoratamainen kausi sai pettymykseen päättyneen lopetuksen. Syyskierroksen alku näytti, että meillä on hyvä joukkue, joka voi voittaa tässä sarjassa kenet vaan. Neljän kierroksen jälkeen oltiin sarjakärjessä. Sitten tuli sairastumisia ja syyskuusta tuli todella vaikea kuukausi. Maalinteko oli vaikeaa koko kauden mitassa kun tehtiin 1,2 maalia ottelua kohden koko kauden aikana. Tiedetäänpä mitä pitää ensi kaudeksi parantaa ja ehkä P15 Kakkonen antaa tähän mahdollisuuden. Se on varma, että ensi kaudella joukkue tulee olemaan entistä vahvempi.

Kajaanin Haka ry

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI


Puh. 08 629 870


toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi