Kajaanin Haka vei jalkapalloa päiväkoteihin ja alakouluihin
Julkaistu: 01.06.2022 13.18

Kajaanin Haka vei jalkapalloa päiväkoteihin ja alakouluihin

Jalkapallon tulee olla ”saapusalla” jokaiselle lapselle, tuoda ihan jalkaan kiinni. Näin olemme toimineet tänäkin keväänä. Toukokuussa järjestetty päiväkoti- ja alakoulukiertue toi jalkapallon iloa ja innostusta 380 päiväkoti-ikäiselle ja 500 alakoululaiselle Kajaanissa. Tuhat lasta sai kotiinsa ilmaislipun koko perheelle katsomaan tulevia idoleitaan Liikuntapuistoon, kun edustusjoukkue pelaa kotiotteluitaan. Lapsille jaettiin myös iloisia liikuntatuokioita varten Suomen Palloliiton tarjoamia jalkapalloja. Kuvassa Mansikkapolun päiväkodin osallistujia. Julkaisukuvassa Jere Knaapila Vanamon päiväkodin lasten kanssa.

Jalkapalloa lähialueille

Saavutettavuutta lisätään kesän aikana LähialueFutis -toiminnalla. Neljällä Kajaanin asuinalueella - Nakertajassa, Kätönlahdessa, Lohtajalla ja Lehtikankaalla – on tarjolla ohjattua liikuntaa jalkapallon merkeissä. Aamupäivisin järjestettävien tuokioiden tapahtumapaikkana ovat koulujen futiskaukalot. Nuoremmille ja vanhemmille on omat ryhmänsä.

LähialueFutis on avointa kaikille 5–10-vuotiaille. Taitotasosta, liikunnallisesta taustasta ja sukupuolesta riippumatta. Mitään aikaisempaa osaamista ei tarvitse olla.

Liikunnanohjaaja Jere Knaapila (kuvassa) kertoo, että tarjotut futistuokiot on otettu innolla vastaan ja pyyntöjä on tullut, että enemmänkin voisi tällaista toimintaa olla. Lapset ovat ennakkoluulottomia ja rohkeita osallistumaan.


On tärkeää tarjota jalkapalloa matalalla kynnyksellä kaikille. Se on kokonaisvaltaisesti kehittävä laji, kun ilon kautta saadaan aikaan innostus liikkumaan ohjattuna yhteistyössä muiden kanssa. Liikkumattomuus tuo yhteiskunnallisia kustannuksia monenlaisien pitkäaikaissairauksien muodossa ja paikalliset urheiluseurat helpottavat toiminnallaan tätä taakkaa. Kun lapsena innostuu liikkumaan, kipinä pysyy mukana helpommin aikuisena ja vielä seniori-ikäisenäkin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän tuen avulla Kajaanin Haka aloittaa tänä syksynä nuorille tarkoitetun harrastetoiminnan Kajaanissa. Rekrytointi alkaa pian, joten sinä liikunta-alan ammattilainen – olehan kuulolla! Lue lisää hankkeesta

Kajaanin Haka ry

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI


Puh. 08 629 870


toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi