Hakan juniorijoukkueilla tapahtumarikas kausi
Julkaistu: 14.10.2022 09.00

Hakan juniorijoukkueilla tapahtumarikas kausi

Menneenä viikonloppuna, kun P17 ja P14 pelasivat omien sarjojensa viimeiset ottelunsa, päättyi loppujenkin Hakan juniorijoukkueiden kaudet. Monissa ikäluokissa kehitystä tapahtui pelaajien osalta paljon ja kausi oli onnistunut. Tässä jutussa on lyhyt katsaus jokaisen juniorijoukkueen kauteen.

P9/10 (2012–2013-syntyneet)

P9/10-joukkue koostuu kahdestatoista innokkaasta pelaajasta. Joukkuetta valmentaa tällä hetkellä Riina Manninen ja Jules Samnda. P9/10 -joukkue treenasi menneellä kaudella kolme kertaa viikossa ja kehitys oli suurta. Pelejä joukkue pelasi P10-sarjassa, joka järjestettiin turnausmuotoisena. Lisäksi joukkue osallistui yhteen Kajaanin Hakan Nappulaliigaturnaukseen sekä Varkaudessa järjestettyyn Sumitomo Cupiin.

-Tämä oli ihan uusi joukkue ja välillä rinki oli todella pieni, joten joutui pohtimaan mitä oikeasti tehdään. Pienestä ringistä huolimatta saatiin pelaajakehitystä näkymään. Pelaajat menivät todella paljon eteenpäin niin perusliikuntataidoissa kuin lajitaidoissakin. Menneellä kaudella oli kyllä valmentajana ilo seurata poikien huikeaa kehitystä, sanoo joukkueen valmentaja Riina Manninen.

P11/12 (2010–2011-syntyneet)

P11/12- joukkuetta valmensivat menneellä kaudella Matti Moilanen, Jarno Komulainen ja Tiinu Halonen. Joukkue koostui noin kahdestakymmenestä pelaajasta. Kevätkierroksella joukkue putosi P12 Ykkösestä kerättyään neljä pistettä kuudesta pelistä. Syyskierroksella joukkue kuitenkin näytti vahvuutensa P12 Kakkosessa voittaen yhtä peliä lukuun ottamatta kaikki ottelunsa. Lohkon voiton vuoksi joukkue jatkaa pelejään ensi keväänä P13 Ykkösessä. Muutamat P11/12-joukkueen pelaajista pääsivät myös kerryttämään arvokasta kokemusta pelaamalla pelejä P13-sarjassa ja osa jopa jo isolla kentällä P14-sarjassa.

- Kausi oli kaksijakoinen, sillä tipuimme keväällä. Siinä näkyi poikien talvikauden vähäisten harjoitusotteluiden myötä tullut pelaamattomuus. Syksyllä meillä oli kuitenkin vain yksi tavoite ja se oli nousta takaisin Ykköseen ja se saavutettiin. Pelaajat kehittyivät kauden aikana paljon ja oli ilo huomata, miten pelaajat nostivat myös omaa tekemistään ja vaatimustasoaan kauden aikana. Pelaajat eivät itsekkään enää loppukaudella hyväksyneet itseltään keskinkertaisia suorituksia mikä on kehittymisen avain, sanoo joukkueen valmentaja Jarno Komulainen.

P13 (2009-syntyneet)

P13- joukkue koostuu ympäri Kainuuta asuvista pelaajista. Joukkueeseen kuuluu noin viisitoista pääosin Kuhmossa ja Sotkamossa asuvaa pelaajaa. P13-joukkueen vastuuvalmentajana toimi menneellä kaudella Karri Hentilä. Sarjassa P13-joukkue sijoittui kevätkierroksella ensimmäiseksi ja syyskierroksella toiseksi. Syyskierroksella vain OLS/Kärpät pystyi olemaan Hakan edellä. Syyskierroksella P13-sarjan maalipörssin voitti yhdeksällätoista maalilla Hakan Nuutti Kyllönen. Mainittakoon myös, että joukkueesta valittiin Juuso Piirainen Huuhkajaliigaan pohjoisen ja lännen yhdistelmäjoukkueeseen.

-Omassa sarjassa joukkueella oli hyvä kausi. Kevätkierros voitettiin ja syyskierroksella tuli vain yksi tappio. Parasta oli kuitenkin, kun moni pääsi pelaamaan P14-joukkueessa. Nämä pelaajat pääsivät isoja askelia eteenpäin. Tässä joukkueessa välimatkojen myötä harjoittelu on iso haaste. Harjoituksia pidettiin Kuhmossa ja Sotkamossa minun vetämänä pienryhmätreeneinä kahdesti viikossa. Lisäksi pelaajat harjoittelivat paikkakunnillaan pari kertaa viikossa eri valmentajien voimin. Osa pelaajista tuli myös kerran viikossa Kajaaniin asti treeneihin, sanoo joukkueen vastuuvalmentaja Karri Hentilä.

P14/P15 (2007–2008-syntyneet)

Hakan 2007–2008-syntyneiden pelaajien ikäluokka pelasi menneellä kaudella P14 ja P15 Ykköstä. Risto Putkosen ja Petteri Mäkeläisen valmentamaan joukkueeseen kuului reilut kaksikymmentä pelaajaa. P14 Ykkösessä joukkue sijoittui kevätkierroksella neljänneksi ja syyskierroksella yhdeksänneksi. P15 Ykkösessä joukkue sijoittui kevät- ja syyskierroksella toiselle sijalle. P15 Ykkösen maalipörssin voitti Aapeli Repo yhdeksällätoista maalillaan.

Muista pelaajista mainittakoon kesällä Eerikkilässä pidettyyn Huuhkajaturnaukseen valittu 2008 syntynyt Jesse Nevalainen. Vuonna 2009 syntynyt Juuso Mäkeläinen valittiin Huuhkajaliigaan pohjoisen ja lännen yhdistelmäjoukkueeseen. Lisäksi Niiki Juttula pääsi tyttöjen U15-maajoukkueeseen. Juttula siirtyi kesällä edustamaan ONS:ia. Monet muutkin joukkueen pelaajista otti kauden aikana isoja askelia eteenpäin ja pääsi muun muassa kokeilemaan vauhtiaan P17-joukkueen mukana P17 Ykkösessä.

Hakan P14/P15-joukkue pääsi myös kasvattamaan kokemustaan ja mittaamaan tasoaan isoja suomalaisia seuroja vastaan käymällä heinäkuun alussa Helsinki Cupissa. Vaikka kokemus oli pelaajille hieno, aiheutti suuri pelimäärä valitettavan paljon erilaisia loukkaantumisia ja vaivoja. Nämä vammat varjostivat pelien osalta koko joukkueen syksyä.

-Kaudesta jäi kaksijakoiset ajatukset. Syksyllä oli niin iso loukkaantumisaalto, ettei saatu oikein ehjiä pelejä. Kevätkierros oli taas hyvä. Olimme molemmissa sarjoissa kärkipaikoilla. Helsinki Cupin myötä rasitus kuitenkin nousi niin kovaksi tietyille pelaajille, että loppukausi muuttui haastavaksi. Positiivista oli kuitenkin, että osa 2007-syntyneistä ajoi itsensä hyvin sisään B-junnujen sarjaan. Lisäksi alueleireille pääsi muutamia pelaajia, joten siinä mielessä ihan hyvä kausi, sanoo joukkueen vastuuvalmentaja Risto Putkonen.

P17 (2005–2006-syntyneet)

Jouko Nurkkalan valmentama B-poikien ryhmä onnistui voittamaan keväällä P17 Kakkosen oman lohkonsa voittamalla kaikki kuusi otteluaan. Lohkovoiton jälkeen oli edessä nousukarsintaottelu HauPaa vastaan, jonka Haka voitti 2–0. Näin ollen P17-pojat nousivat syksyksi takaisin valtakunnansarjoihin eli P17 Ykköseen. Siellä joukkue sijoittui kuudenneksi. Kahdentoista joukkueen sarjassa Haka onnistui muun muassa kaatamaan sarjan voittaneen RoPSin vieraskentällä lukemin 2–1.

Talvikaudella joukkueen rinkiin kuului noin kaksikymmentä pelaajaa, joista muun muassa Joni Kivijärvi ja Kalle Kemppainen onnistuivat murtautumaan Hakan edustusjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Myös muutama pelaaja otti uuden askeleen peliurallaan, kun Mohammad Azizi siirtyi Ilveksen organisaatioon, Aapo Karjalainen siirtyi KuPSin organisaatioon ja Taavi Kiiski sekä Jesperi Rantanen lähtivät SJK:n organisaatioon. Usean pelaajan lähteminen antoi myös 2007-syntyneille pelaajille mahdollisuuden käydä pelaamassa P17-joukkueen mukana ykköstä.

-P17-joukkueen kausi oli aika tapahtumarikas. Joukkue koki paljon pelaajamuutoksia. Kevään aikana ”Muhis” lähti Ilvekseen ja Joni Kivijärvi nousi edustukseen, ja pelasi siellä isoja minuuttimääriä. Taavi Kiiski ja Jesperi Rantanen tekivät uraa eteenpäin vievän päätöksen ja he lähtivät loppukesästä SJK:n riveihin tavoittelemaan unelmiaan. Aapo Karjalainen lähti myös loppukesästä. Hän lähti KuPSiin B-junioreiden SM-sarjaryhmään ja vakuutti siellä valmentajat. Näiden poislähtöjen myötä C-poikia ajettiin sisään ja he hoitivat ruutunsa hyvin, sanoo P17-joukkueen vastuuvalmentaja Jouko Nurkkala.

-Myös lopuista P17-pojista näkyi huikeaa kehitystä, kun vastuuta piti ottaa, joukkueesta löytyi vastuunkantajia. Lisäksi molemmat maalivahdit kehittyivät paljon ja pääsivät edustusjoukkueen harjoituksiin. Kalle Kemppainen tietenkin pääsi kentälle asti ja pelasi hyviä pelejä miesten Kakkosessa. Joukkueena tavoitteena oli nousta takaisin Ykköseen ja pitää sarjapaikka siellä. Siinä onnistuttiin, joten kyllähän tätä kautta voi pitää onnistuneena, Nurkkala lisää.

Kajaanin Haka ry

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI


Puh. 08 629 870


toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi