Jasper Pikkuhookana valittiin Kajaanin urheilukampuksen lukuvuoden 2021–2022 akatemiaopiskelijaksi
Julkaistu: 13.06.2022 15.15

Jasper Pikkuhookana valittiin Kajaanin urheilukampuksen lukuvuoden 2021–2022 akatemiaopiskelijaksi

Lauantaina 11.6. pelatussa Miesten Kakkosen ottelussa KajHa - OLS, otteluisäntänä oli Kajaanin kaupunki. Teemaksi valittiin Kajaanin Urheilukampus, ja ennen ottelun alkua Kajaanin kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Aleksi Nyström (kuvassa keskellä) ja Kainuun Liikunnan toiminnanjohtaja Teemu Takalo (kuvassa oikealla) jakoivat "Japelle" ansaitun tunnustuksen. Toisen kahdesta palkinnosta sai Kajaanin lukiossa opiskeleva kilpa-aerobicaaja Inka Kilpeläinen jo keväällä.

"Jasper Pikkuhookana muutti jalkapallon perässä Kuusamosta Kajaaniin vuonna 2019. Hän on opiskellut Kainuun Ammattiopistossa Liiketaloutta ja valmistui joulukuussa 2021. Opiskelija suoriutui kaksoisurasta mallikkaasti, valmistuen itselleen asettaman aikataulun mukaisesti ja hyvin arvosanoin. Pikkuhookana oli erittäin sitoutunut koko opiskeluajan akatemian lajivalmennukseen ja kuului Kajaanin Hakan edustusjoukkueen avainpelaajiin.
Kaudella 2021 hän oli nostamassa Kajaanin Hakan miesten edustusjoukkuetta sarjaporrasta ylemmäs Kolmosesta Kakkoseen. Jasper oli joukkueen tärkeimpiä pelaajia keskikentällä ja yksi nousun takuumiehistä. Hänen sopimuksensa jatkuu, joten hän kuuluu joukkueen avainpelaajiin myös kaudella 2022, kun Kajaanin Hakan edustusjoukkue pelaa Kakkosta."
- Kainuun Liikunta


Kajaanin urheilukampuksen toimintaa on kehitetty viimeisten vuosien aikana. Akatemiatoiminnan laatuun ja vaikuttavuuteen on erityisesti kiinnitetty huomiota ja kaksoisuraansa suorittavien nuorien tukipalveluita on kehitetty vastaamaan nuorten tarpeita ja toiveita. Tämä tunnustus jaetaan nyt ensimmäisen kerran kahdelle Kajaanin urheilukampuksen akatemiaopiskelijalle.

Kajaanin urheilukampuksen lukuvuoden 2021–2022 akatemiaopiskelijat, ovat osoittaneet tunnollisuutta ja ahkeruutta suorittaessaan kaksoisuraa Kajaanin lukiossa ja Kainuun ammattiopistossa. ”Kaksoisura on suomalaisen urheilun arvovalinta. Suomalaiseen urheiluun kuuluu vahvana pyrkimys siihen, että urheilija pystyy arjessaan yhdistämään tasapainoisesti tavoitteellisen urheilun ja opiskelun tai muun työuransa. Tätä ajattelutapaa kutsutaan kaksoisuraksi” Suomen Olympiakomitea

Kajaanin urheilukampus- huippujen kasvattaja

Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiaan kuuluva Kajaanin urheilukampus tarjoaa urheilusta innostuneille ja tavoitteellisesti omaa lajiaan harrastaville nuorille alustan, jossa kasvaa, kehittyä ja tavoitella myös huippu-urheilumenestystä.

Akatemiatoimintaan liittyy opiskelu, tavoitteellinen harjoittelu sekä urheilijoille tarjottavat tukipalvelut. Akatemiatoimintaa on järjestetty Kajaanissa jo vuodesta 2010 alkaen ja nykyisin toiminta kulkee nimellä Kajaanin urheilukampus. Toimintaa on kehitetty viimeisten vuosien aikana ja alueellemme on rakennettu mahdollisuus suorittaa eheää ja tavoitteellista urheilijan polkua yläkoulusta aina korkea-asteelle saakka.

Kajaanin urheilukampuksen toiminnassa on mukana noin 150 urheilevaa lasta ja nuorta. Akatemiavalmennuksesta vastaavat paikallisten urheiluseurojen ammattivalmentajat ja tanssinopettajat, Kajaanin kaupunki vastaa akatemiatoiminnan harjoittelutiloista ja suorituspaikoista. Kajaanissa ohjattua urheiluakatemiatoimintaa järjestetään salibandyssa, jääkiekossa, jalkapallossa, kilpa-aerobicissa ja naisten telinevoimistelussa, tanssissa sekä uinnissa. Muiden kuin painopistelajien urheilijoita otetaan akatemiaurheilijoiksi tapauskohtaisesti. Ammattitaitoinen oppilas- ja opiskelijahuollon henkilöstö, sekä ammattivalmentajat kulkevat nuorten mukana ja rinnalla kaksoisuralla ja urheilijan polulla!

Tervetuloa mukaan toimintaan, täällä kaikki on lähellä!

Lisätietoa Kajaanin urheilukampuksen toiminnasta antaa

Veera Valtanen, Kainuun Liikunta ry

asiantuntija, urheiluseuratoiminta ja kilpaurheilu
Kajaanin urheilukampus- hanke, projektipäällikkö

p. 044 358 9556 veera.valtanen@kainuunliikunta.fi

Kajaanin Haka ry

Kalliokatu 7 (käynti koivukoskenkadulta)

87100 KAJAANI


Puh. 08 629 870


toimisto@kajaaninhaka.fi

ohjaus@kajaaninhaka.fi